Palava kaupunki
Palava kaupunki on kollaasi, alati tunnelmiaan ja näkökulmiaan vaihtava tarinoiden kaleidoskooppi. Se on intensiivistä draamaa ja musiikkia. Se vyöryttää katsojan eteen fragmentaarisia viipaleita todellisuudesta tilanteessa, jolloin kaupungissa elettiin suuren valomerkin aikaa. Jokainen hetki saattoi olla viimeinen. Tarina lennättää eteen sarjan ihmisiä ja tilanteita, joita sota-aika heittelee sattumanvaraisesti. Sen rakenne on kuin kranaatin jälki: tarinat sinkoilevat ka ottavat toisistaan kimmokkeita. Palava kaupunki on helppo katsoa ja vaikea unohtaa. Se kertoo musiikin ja draaman keinoin sota-ajan tunteista. Menetys ja kaipaus, ikävä ja ilo – meidän yhteinen perintömme. Anna-Mari Kähärä on säveltänyt esitystä varten autenttisia sota-ajan tekstejä Suomen rakastetuimmilta runoilijoilta.
​
​
“Teos kertoo minulle niin paljon enemmän siitä, mitä ihminen sodassa on ja kuinka hän selviää. Palava kaupunki on episodinen, laulujen rikkoma teos, joka uskaltaa kertoa pienistä arkisista asioista. Se koskettaa todella.”
Essi Tammimaa, Aaltopahvia / 14.2.2015
​
“Mäkelän ohjaus nivoo Kähkösen tekstin ja musiikin sujuvaksi kokonaisuudeksi. Anna-mari Kähärän jykevät laulut raikuvat uljaasti salissa. Jos näistä lauluista ei kasva klassikoita olen hämmästynyt.” Jaana Semeri, Teatteri & Tanssi + Sirkus 2 / 2015
​
“Nelihenkinen ensamble on erinomainen: Sinikka Sokka, Reetta Ristimäki, Kari Hevossaari ja Suvi Isotalo tekevät kukin monta roolia ja vaihtavat kuin lennossa näkökulmaa roolihenkilön kokemusten mukaan.” Liisa Talvitie, Apu / 11.2.2015
​
​
​
​
​
​
Teksti: Sirpa Kähkönen
Musiikki: Anna-Mari Kähärä
Ohjaus: Taru Mäkelä
Äänisuunnittelu: Pirkko Tiitinen
Kuvasuunnittelu: Antti Tuomikoski
Pukusuunnittelu: Marja Uusitalo.
Esiintyjät: Suvi Isotalo, Kari Hevossaari, Reetta Ristimäki ja Sinikka Sokka
Kesto: 2 tuntia, sisältää väliajan
Tekniikka: Viritetty akustinen piano tai flyygeli + mikitys, 4 x teatterimikrofoni, videotykki ja screeni min. 5 x 4 m, PA (äänentoisto), valokalustoa ja himmenninpöytä
​