
AALTO JUNIOR
TIEDETEATTERI
9–12-vuotiaille koululaisille tarkoitetut suomenkieliset Tiedeteatteri-tapahtumat jatkuvat
Aalto-yliopiston kampuksella.
KESTO
1.5 h, ilman väliaikaa
ESITYSKIELI
suomi
TEKSTITYS
-
IKÄSUOSITUS
9-12 v.
Aalto-yliopisto Junior Tiedeteatteri -tapahtumasarja innostaa 9-12-vuotiaita koululaisia tieteen, taiteen, tekniikan ja talouden pariin yhdessä koululuokan tai tutun aikuisen kanssa. Koululuokille on mahdollisuus osallistua tapahtumiin aamupäivällä ja iltapäivällä tilaisuus on avoin kaikille koululaisille tutun aikuisen seurassa.
Aalto-yliopisto Junior Tiedeteatteri
Kohderyhmänä on 9–12-vuotiaat koululaiset, jotka tulevat tapahtumaan koululuokan kanssa (aamupäivän tapahtuma) tai vanhemman, mummin, kummin tai muun aikuisen kanssa (iltapäivä). Tapahtumista tuotetaan tallenteet, jotka sopivat käytettäväksi osana kouluopetusta. Tavoite on innostaa ja inspiroida sekä saada sisältöjen pariin myös ne lapset ja nuoret, joilla ei välttämättä ole kosketusta yliopistoon oman lähipiirin kautta.
​
Keväällä 2026 järjestetään neljä Tiedeteatteria. Ilmoittautuminen avataan noin kuukautta ennen, ja koululuokkien osalta osallistuminen arvotaan, jotta varmistetaan yhdenvertainen mahdollisuus osallistua tapahtumaan. Iltapäivän tilaisuus on avoin kaikille ja paikat varataan ilmoittautumisjärjestyksessä.​
​
Kuva: Ahti Brummer​
​
​
Menneiden tapahtumien tallenteita voi katsella Aalto-yliopiston sivuilta!
​
​



